Juuri niin, ei saisi. Tästä saa nyt rauhassa provosoitua jos niin haluaa, mutta puolueen henkilövalinnoissa pitäisi keskittyä kompetenssiin hoitaa tehtävää.

Ja toki kentän kiertäminen on myös monessa tehtävässä olennaista, mutta ei sen tae ole se, onko omassa elämässä mahdollista kiertää kaikki piirit ja järjestökokonaisuudet kahdessa kuukaudessa. Useampi puolueen henkilövalinta on kuitenkin sivutoiminen luottamustehtävä, jota hoidetaan muun elämän ohessa. 

Hakuprosessin nykytila aiheuttaa itsessäni kiusallisia tunteita. Käytämme eri yhdistyksissä aivan liikaa aikaa kuunnellaksemme puolihuolimattomia minuutin tai kahden pituisia esittelypuheenvuoroja – usein aivan ymmärrettävästi linjojen takaa. Paremman käsityksen saisimme ja paremmin aikaa käyttäisimme katsomalla ehdokaspaneelit ja lukemalla ehdokkaiden materiaalit.

Helsingissä perinteenä on ollut, että ”emme ole tulppana ehdokkuudelle” – esitämme tehtäviin kutakuinkin jokaista, joka esittelytekstin osaa itsestään kirjoittaa. Tällöin esittävän tahojen laajuus (esittäviä tahoja esim. 7 kpl) ei juuri kerro ehdokkaan kannatuksesta, vaan pikemmin mahdollisuudesta käyttää aikaa piirien ja järjestökokonaisuuksien kiertämiseen. 

Absurdiuden mittaristo ylitetään viimeistään siinä vaiheessa, kun kesken asettamisesta päättävän kokouksen aletaan soitella tiedossa oleville ehdokkaille muista piireistä, että haluaisitko sinäkin tämän meidän esityksemme, vaikka et ole määräaikaan mennessä hakulomaketta täyttänyt. Ei pyhä sylvi sentään. 

Pelätäänkö meillä näin paljon tosiaan ottaa kantaa ja seistä juuri omien ehdokkaidemme puolella? Miksi? Olisiko se niin vaarallista, jos kaikki ei antaisi automaattisesti kaikille tukeansa? Ei se tarkoita huonoa henkeä vaan aitoa, ennen kaikkea avointa, kilpailua. 

Arvostammeko toimijoidemme jaksamista ja vapaa-aikaa ollenkaan? Olemme jatkuvasti kollektiivisesti jaksamisasioista huolissamme, mutta silti ylläpidämme tällaista kulttuuria, jossa puolueen painaviin tehtäviin pääseminen vaatii lähes yli-inhimillisiä ajallisia uhrauksia – ja asettaa siinä sivussa eri elämäntilanteissa olevat hakijat hyvin epätasa-arvoiseen asemaan.

Sillä, onko ehdokkaalla käyttää kahden kuukauden ajan lähes kaikki vapaailtansa kiertääkseen piirejä ja järjestökokonaisuuksia, ei ole kovinkaan paljoa tekemistä sen kanssa, millainen kompetenssi ehdokkaalla on hoitaa tehtävää, johon hakee. Eikä se vielä kerro siitäkään, miten tehtävään valittaessaan henkilö kiertäisi kenttää, tai onko hän kiinnostunut käymään kenttäväen kanssa keskusteluja ja jakamaan ajatuksia. 

Ongelmaan on olemassa yksinkertainen ratkaisu: kaikkiin tehtäviin hakiessa hakijalla voisi olla vain yksi esittävä taho. Tämä pakottaisi hakijan myös valitsemaan tahonsa tarkkaan. Se olisi äänestäjälle paljon informatiivisempaa, kuin usean esittävän tahon luettelo. 

Kirjoittaja on väistyvä puoluehallituksen jäsen, ja toiminut aiemmin mm. Vihreiden nuorten liittohallituksessa, Vihreiden nuorten pääsihteerinä, Vision hallituksessa sekä Helsingin Vihreiden puheenjohtajana.